Virpi Kuossari
Olen Virpi Kuossari, 46-vuotias, asun Lopen Kormussa ja käyn töissä Hämeenlinnassa kolmivuorotyössä koneenhoitajana Paccor:lla. Mitä töitten ja ravien lomassa ehdin, niin käyn ryhmäliikuntatunneilla tehokkailla lihaskunto- ja raskailla syketunneilla esim. M.A.X ja CXWORX, mitkä auttaa jaksamaan montéa.
Kun olin nuori, ajat olivat paljon yksinkertaisempia kun internettiä, tietokonepelejä tai juuri muitakaan harrasteita ei pienestä kylästä löytynyt. Se mitä kylältä löytyi, oli hevostalleja! Siskoni Heidin kanssa löysimme itsemme useasti talleilla ihastelemassa näitä uljaita otuksia jolle pian menettäisin sydämeni. Harrastus on vuosien vieriessä vain syventynyt kun löysimme montén. Rakastan kilvanajoa, sitä vauhtia ja itsensä pistämistä likoon kahden kierroksen ajaksi niin helteessä, sateessa kuin neuloilta kasvoilla tuntuvassa räntäsateessa. Se on hullua, mutta jotain mikä saa minut syttymään joka kerta kun lähtölaukaus kajahtaa.
Vanhempani huomasivat orastavan ihastuksen hevosiin varhaisessa teini-iässä. Vanhempani päättivät järjestää minulle ja siskolleni yllätyksen joka tulisi mullistamaan koko loppuelämämme. Saimme ikioman kimon ponin, Marok nimeltään (Maro oli hevosen kokoinen poni). Louhelaisen Eeron kautta tutustuimme ravihevosiin ja häneltä myös kuulimme ensimmäisen kerran montésta. Vuonna 1995 päätimme sitten ajaa virallisen ravikortin, jotta pääsisimme ajamaan kilpaa ihan tosissaan. Myös ensimmäisen lämmiverisen ostimme samana vuonna; kolmivuotiaan ruunan josta pian harmiksemme jouduimme huomaamaan, ettei siitä kuitentaan ollut kilparadoille. Myimme Manun hyvään kotiin Savikon Piialle, jossa Manu vielä yhä tänä päivänäkin elelee tarjoten iloa ratsuhevosena. Toivonkin Manulle terveitä ja onnellisia eläkevuosia! Manun jälkeen on ollut muutama kilpahevonen: Bella Crown, Hamlet Laukko ja oma kasvattimme Tex Bell. Liisingissä hetken aikaa oli myös todellinen kiitäjä Razzmataxx. Hevoset asustivat siskoni Heidin tallissa. Kun päätimme luopua Tex:istä samalla lopetimme tallin pidon kokonaan ja siirryimme lainaohjastajiksi. Nykyään meillä on enää “rakkaudesta lajiin” muutama kimppahevonen: Kiirilla Bella Varjosen valmennuksessa ja Nat King (Razzmataxxin varsa) Paula Stenbergin valmennuksessa.
Menen nykyisin paljon saman omistajan/valmentajan hevosilla ja heppajärjestelmän kautta on nykyään helppo saada ohjastettavia tai sitten valmentaja/omistaja soittaa minulle suoraan.
Ohjastajan huippuhetkiini kuuluu ilman muuta Suomen Mestaruus 2011 Suomenhevostamma Pilssillä Tampereen Kuninkuusraveissa hevosella jota olin jo hetken tuumannut että se voisi sopia hyvin montén. Olen luonteeltani aika ujo, mutta niin vakuuttunut olin, että päätin voittaa ujouteni ja kysyä omistajalta voisiko hän ajatella suojattiaan minun ohjastettavaksi. Hyviä suorituksia alkoikin karttua ja aloin tuntea että mahdollisuus Suomen mestaruuteen voisi olla puristettavissa mahdollisuuden rajoihin. Kun Tampereen radan loppusuoralla aloin ymmärtämään, että voitto tästä nyt taitaa tulla, olin ylpeä en vain ohjastettavastani, mutta myös siitä että olin voittanut itseni.
Muita mieleenpainuneita startteja on LV SM Finaali 2010 Razzmataxilla ja vaikka maalikameran kuvassa jäimme toiseksi silti olin todella ylpeä saavutuksesta. 2011 Winter Monte Meetingin voitto Global Luckilla luihin ja ytimiin tuntuvassa pakkasessa nousee mieleen yhtälailla. Tietenkin yksi tärkeä hetki minulle oli myös viime vuoden Vermon Kuninkuusraveissa kun tulin Salasanalla toiseksi SM:ssä ja siskoni Heidi turvan mitan päässä kolmanneksi.
Sydäntä lähellä olevia hevosia on paljon esim. Pilssi, Global Luck, Brutus Superbra, Tementeri (Kuopion Kuninkuusraveissa SM 3), Just Cruising (eka voitto) ja tietenkin Girl´s Hope vauhdikas tamma jolla sain monta voittoa ja pari kertaa parannettiin Suomen ennätystäkin. Elämäni hevoseksi kuitenkin valitsen Razzmataxxin, joka oli hieno tamma ja menestyi todella hyvin montéssa. “Martan” menestyksen ansiosta minut huomattiin ja rupesin saamaan myös aikaisempaa enemmän lainaohjastettavia.
Hevoset ovat opettaneet minulle vastuuntuntoa, kärsivällisyyttä ja kirvelevien pettymysten sietämistä.
Ensimmäinen muisto Riksun raveista on aivan pikkutyttönä, kun Heidin kummitäti Kaarina vei meidät raveihin. Muistan elävästi, kuinka Heidin kanssa söimme Eila Kivistön kuuluisia lettuja istumakatsomossa ja ihastelemme radalla viilettäviä hevosia. Paras muisto Riksun raveista on voitto Pilssin kanssa. Oli hiukan paineita pärjätä kotiradalla kun oltiin juuri voitettu Suomen Mestaruus ja hyvinhän me lopulta paineet kestimmekin. Toinen hyvä muisto on vuodelta 2014 kun otettiin Heidin kanssa ensimmäinen siskosten kaksoisvoitto. Heidi voitti Topperilla ja itse tulin toiseksi Tipan Jyskeellä kaksarikertoimella 190,28!
Nuorille jotka haaveilevat ohjastajan urasta neuvoisin, että pitkäjänteisyys on todellinen hyve tässä lajissa. Kannattaa ostaa oma hevonen jolla aloittaa tai käydä talleilla ahkerasti auttamassa, hiittaamassa hevosia ja tietenkin raveissa avustamassa, sillä ihan kaikki kokemus ja ymmärrys hevosista auttaa menestymään! Kärsivällinen ja nöyrä pitää tietenkin olla, mutta muistaa myös uskoa vankkumattomasti itseensä. Menestyminen palkitsee monin verroin ne lukuiset vastoinkäymiset ja epäonnistumiset ja juuri sen takia me ohjastajat tätä lajia niin rakastamme!
Mitään isompia unelmia minulla ei itsellä enää ole ohjastauraan ja olenkin jo vähentänyt startteja. Paljon on monté antanut minulle, olen päässyt kiertämään Pohjoismaat (Ruotsi, Norja, Tanska) monteohjastajien PM:ssä ja saanut tutustua uusiin upeisiin ihmisiin. Iso kiitos kaikille minulle hevosensa luottaneille! Toki minulla on hevosiin liittyviä unelmia vielä jäljellä, mutta taikauskoni estää minua niitä ääneen sanomasta;)
